sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pinkki piparitalo

Nonni, nyt se on valmis!
Joulun odotuksen aloittaa meidän perheessä piparitalo.
Viime vuonna askartelin uudet kaavat ikkunasta naapurin taloa katsellen, tänä vuonna käytin samoja kaavoja.



Olen hiukkasen oikaissut näissä vaihe-kuvissa selkeyttämisen vuoksi... :)
Piparitalossa käytän aina valmispiparitaikinaa, koska 2kk pöydällä olleena sitä ei myöskään meillä syödä, mutta suurinta riemua tuo lapsille tönön tuhoaminen joulun jälkeen... :)
Piirrä siis kaavojen mukaan halutut muodot ja paista valmiiksi.


Perheestämme löytyy yksi sähkö-automaatio insinööri, joten luonnollisesti piparitalokin on sähköistetty versio. Talon sisällä oleva led vaihtaa väriä pun-sin-vihr, toisen kirkkaan ledin olen asettanut lumilyhdyn sisään. Tässä alla ledit aseteltuna paistetun pohjan päälle.



Osat kannattaa koristella ennen kuin ne yhdistää talon muotoon.


Ja sitten se liimaamis-osio...
Tänä vuonna muuten en polttanut sormia, yleensä saan pari palovammaa... :)


Kuumennetaan siis sokeri pannulla sulaksi, ohueksi seokseksi. Nosta välillä pois hellalta, ettei ala kiehumaan ja muutu tummaksi. Sokeri toimii parhaiten liimana silloin, kun seos on ohutta.


Tässä kuva kokoamisen keskivaiheilta. Katto puuttuu.



Tänä vuonna tein katon koristelun sokerimassalla.


Miehen innoittamana halkopinoon upposi myös "piilopullo".
Puutelineen kehikot valkosuklaa-pötköjä kaupan hyllyltä.


Yleensä olen tehnyt lumilyhdyn mariannerakeista (niitä pieniä valkoisia palloja), mutta nyt en löytänyt niitä kaupasta. Ehkäpä jopa hieman paremminkin toimi Eucalyptus -pastillit...


Ikkunalasit on tehty liivatelehdistä (jotka oli muuten tosi vaikea saada pysymään kiinni) ja postilaatikko marsipaanista.



Pihapiiristä löytyy myös pari pupua, hieman valkosuklaa-aitaa ja yksi epämääräinen havu.


Valkoiset koristelut on tehty pikeerillä.


Huomaa ikkunoista loistava värivalo....



Tästä se sitten alkaa, se joulunodotus.

Ihanaa sunnuntai-iltaa itse kullekin...
Satu


7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep jep, hiukan ehkä liian vaaleanpunainen noin niinkuin oikeaksi kartanoksi, mutta muuten kyllä.... :)

      Poista
  2. Hip hei.löysin uuden blogin :) aivan ihana tuo mökkerö.ihan kuin satumaasta :)

    VastaaPoista
  3. Hip hei.löysin uuden blogin :) aivan ihana tuo mökkerö.ihan kuin satumaasta :)

    VastaaPoista
  4. Hip hei.löysin uuden blogin :) aivan ihana tuo mökkerö.ihan kuin satumaasta :)

    VastaaPoista
  5. Hip hei.löysin uuden blogin :) aivan ihana tuo mökkerö.ihan kuin satumaasta :)

    VastaaPoista