keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Lomakuulumisia...

Heips!

Terveisiä lomalta. Toista viikkoa lomaillaan.
Viime viikon vietimme Etelä-Suomessa asuntovaunuillen.
Teemana: ei aikatauluja, ei suunnitelmia. Lähinnä säiden mukaan sinne, missä paistaa! :)


Lomamatkan alussa kaivoin järkkärini esille ottaakseni muutaman kuvan ja kone piippasi heti akun tyhjäksi... Ei laturia... Höh!! Mutta onni onnettomuudessa, naisen käsilaukun pohjalta löytyi pokkarikamera, jonka akku keski koko reissun... mitäpä naisen käsilaukun pohjalta ei löytyisi... ;)
Kuvat on siis napattu pokkarilla, mutta ei niistä ehkäpä paljoa parempia olisi tullut sillä järkkärilläkään... ;)


Koko viikon reissun ajan olikin aivan mahtavat säät, tiistaina oli ainoa sadepäivä ja sen päätimme viettää Helsingissä. Vaunu oli parkissa Vihdissä, josta hurautimme päiväksi pääkaupunkiin. Kohteena oli Luonnontieteellinen museo, jonka sisältö sopi hyvin meidän 5- ja 8-v. mukuloillekin.


Sitten Tammisaareen, jossa vierailimme Raaseporin linnanraunioissa.


Poitsu on tosi kiinnostunut kaikesta vanhasta (dinosauruksista linnoihin), joiden vuoksi myös tämä kohde oli erittäin mieluinen hänelle.


Olihan tuo hieno kohde. 
Ja sitten kun oikeasti ajattelee elämää siellä 1400-luvulla, jolloin Ruotsin hovia asusteli siellä, niin kaikki tuntuu jotenkin käsittämättömältä. 


Matka jatkui Hankoon ihastelemaan hiekkarantoja, tuulivoimaloita ja satamaa.


Hangon satamassa oli ihastuttava iltatori, josta ostettiin muikkuja ja herneitä, elävä musiikki soi ja ilta-auringossa oli ihanan leppoisa toritunnelma.
Satama oli täynnä toinen toistaan hienompia purjeveneitä, joita on just kiva ihastella laiturilta käsin... Meikä ei oo luotu merenkävijäksi, keinutus tekee kohtuunopeasti mukavat pahoinvoinnit...


Hangon leirintäalue ei kyllä saanut pisteitä meikäläiseltä. Yleiset tilat olivat sotkuiset, lisäksi tosi kallis. Lasten mielestä ihan huippu paikka, sillä leikkialueella oli kolme suurta pomppulinnaa/kiipeilyrataa. :)

Maisemat oli kyllä kohdallaan. (miehen kamerasta taltioitu kuva)


Hangosta oli tarkoitus mennä Turun kautta Raumalle.


Pysähdyimme Lietoon Leporannan SFC-alueelle, johon ihastuimme ja jonne jumiuduimme kolmeksi päiväksi. Aivan ihana paikka, tosin siis vain SFC-jäsenille.
Alueen keskipisteenä on kirkasvetinen syvä lampi, jonka vieressä pienempi lastenlampi vesiliukumäkineen. Vesi oli 21 asteista!!! Minäkin sain kastettua talviturkin!!! :) 


Saatiin aivan huippuhyvä vaunupaikka aivan lasten uimapaikan vierestä, joten meitsi istui siinä vaunun edessä ja joi kahvetta ja neuloi (ja samalla vahti lasten touhuja)... 
Ihan oikeaa, rentouttavaa lomaa!!


Kaikki yhteiset tilat oli viimeisen päälle kunnossa, iltaisin yhteinen uimapukusauna klo 18-21. Lapsille lisäksi kattava leikkialue (keinut, hiekkis, liukumäki, leikkimökki, kiipeilyteline...) sekä Riemuriihi pingis- ja ilmakiekko ym. peleineen... 


Leporannan henki oli leppoisa ja vieraat tervetulleiksi toivottava.

Voin suositella lämpimästi!!

Leporannasta teimme päiväretken Naantaliin, jossa kävimme Väskin seikkailusaarella. Netistä löytyi paljon haukkuja ja jonkin verran kehujakin Väskiä kohtaan, lisäksi hinta 23eur/hlö hieman mietitytti. Päätimme käydä katsastamassa paikan ja tykkäsimme kyllä. Laitan Väskistä ihan oman postauksen myöhemmin, jospa siitä olisi hyötyä muille.

Lopulta ajelimme Rauman kautta kotiin, pysähtymättä yöpymään.
Viikon reissun aikana valmistui lähes kokonaan virkattu toppi, jonka langat hain Helsingistä reissun alussa. Virkkailin automatkoilla sekä iltaisin ja Leporannassa päivisinkin...


Kunhan saan tämän viimeisteltyä, niin postaan siitä oman ohje-postauksen. :)

Eilen pesin koko talon ikkunat, laskin niitä olevan 138 ikkunapintaa.
Koko päivä meni ja illalla selkä oli aivan poikki.
Mutta nyt se yksi ja ainoa kesäloman tehtäväkin on tehty!!

1,5 viikkoa lomaa vielä edessä, säät näyttävät epävakaisilta, mutta ei haittaa.
Hellettä tuli tämän e.m. reissun aikana 5 päivää ja lisäksi yksi kotosalla. Enempää en tarvitsekaan!

Nautitaanhan kesästä, vaikka sateleekin!!

Terkuin,
Satu

2 kommenttia:

  1. Samoissa maisemissa on myös tullut karavaanailtua. Hanko on hieno kaupunki, mutta mekin mentiin sinne karavanalueelle kerran heti juhannuksen jälkeen. Oli melko siivotonta. Tuli oikein kaihea mieli, kun pääsisi pian taas reissun päälle, kunhan tuo meidän uusi matkailuautomme valmistuisi. Ehkä ensi kesänä. No saammehan lainat appeni asuntoautoa, mutta ei se ole sama, kuin oma ja paljon isompi. Teitä kyllä sitten säätkin suosi kohtalaisesti. En ole vielä hellevaatteita tänä kesänä tarvinnut.

    VastaaPoista
  2. Voi, kyllä teidän täytyy päästä vähän karavaanari-meininkejä haistelemaan... Me ollaan aina menty lasten kanssa ja ehdoilla, ihan aikuisten kesken karavaanaus onkin varmasti aivan erilaista. :)

    VastaaPoista