lauantai 30. toukokuuta 2015

Lahjat opettajalle ja tarhantädeille

Heips!

Taitaapi olla koko blogihistoriani pisin postaustauko juuri rikottu. 
2 viikkoa hiljaiseloa.
Kiirettäkin on ollut, mutta myös jonkinlainen kevätväsymys.
Niin, no... ehkä väsymykselle on myös jokin syy ;)
Laskeskelin, että vuoden vaihteen jälkeen olen leiponut 18 kakkua, kun mukaan lasketaan täytekakut, juustokakut, mutakakut ja yksi kuivakakku... Huh! 
Juhlia on vietetty eri kokoonpanoilla liian monta yhdelle keväälle... 
Nyt ei onneksi ole tiedossa yksiäkään juhlia, joihin kakkuja tai muita tarjoiluita pitäisi tehdä. Alkaa leipominenkin tuntua tosi tylsältä, kun sitä tekee jatkuvasti!!! 

Taas on se aika keväästä kun koko suomi on googletellut ideoita tai vinkkejä päiväkodin aikuisten ja koulun opettajien muistamiseksi. Itselläni on ollut teemana se, että lahja olisi mahdollisimman käyttökelpoinen. Olisi ihana antaa kukkakimppuja, mutta epäilen, että niitä tulee lahjaksi turhankin paljon.

Tänä vuonna tarhantädit ja -setä saivat tulevaa grillikautta ajatellen hieman työvälineitä. Idea lähti lähinnä siitä, että meillä ainakin tuppaa grillikaudella olemaan aina liian vähän välineistöä ja nimenomaan sitä konepestävää välineistöä.


Paketista löytyi grillipihdit (takuu muuten 1 vuosi), marinointisuti, grillitikkuja ja servettejä.


Sellofaania ja aaltopahvia ympärille ja rusetti viimeistelyyn. 


Neljä pakettia lähti päiväkotiin.


Pikkuiset keväiset kortit vielä...


...joiden sisään 5v kirjoitti itse hyvän kesän toivotukset.


Ekaluokkalaisen opettajalle veimme lahjaksi parveketomaatin taimen ja basilikan. 
Vähän samantyylinen lahja, kuin viime vuonna, mutta opettajakin on vaihtunut välissä :)
Nämähän yhdessä edesauttavat toistensa kasvua tai ainakin makua.


Tämän saa tuupattua esim terassin reunalle ulos, jos se ei muuten silmää miellytä. ;)


Tuuppasin multaan myös yhden yrttipuikon, niin taimet saavat riittävästi ravinteita ainakin alkuun. 


Poika kirjoitteli kyltit tussilla.


Ja tällainen setti sinne kouluun sitten lähti.


Tässä alla vielä linkki viime kevään lahjoihin.

Onnea kaikille valmistuville ja mukavaa kesälomaa kaikille lomansa aloitteleville. :)

Terkuin, Satu


5 kommenttia:

  1. Onpa ihania lahjoja ja noista on iloa pitkäksi aikaa. Sinä se olet niin ahkera värkkäämään kaikenlaista ja myös näet aina niin paljon "vaivaa" asioiden eteen ja lopputuloksista ei voi kuin lahjan saaja iloita. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Onpas ihania lahjoja. Itse opettajana olen saanut monenlaisia lahjoja ja aina itsetehdyt ovat olleet niitä parhaita ja mieleenjääneitä! Pari kertaa olen saanut villasukat, joissa oli kirjottu oma etunimeni ja toisella kertaa sukissa luki oikea ja vasen��
    Ps. Kiitos mahtavista raparperipiirakan ohjeista.

    VastaaPoista
  3. Ihanat lahjat! Aivan varmasti ovat lahjan saajat ilahtuneet noista!
    Minä alitin tänä vuonna riman ja ostin vohvelikahvilan lahjakortit. Olisi ollut ihana antaa jotain itsetehtyä, mutta josko sitten ensi vuonna taas.. minä laskeskelin tällä viikolla kakkujen sijaan työmatkoja ja kilometrejtä ja vähän turhasti niitä on kertynyt, toivottavasti syksylle olisi vähän vähemmän niin ehtisi jotain taas kotonakin!
    Aurinkoista iloista kesäkuuta!

    VastaaPoista