perjantai 19. joulukuuta 2014

Tarhantätien ja opettajien joululahjat

Leppoisaa perjantai-iltaa!

Täällä alkoi loma. 
Tosin vain viikon mittaisena, välipäivinä kurvaan takaisin työmaalle. 
Mutta loma, kuin loma... ja tarpeeseen tulee.

Lapset olivat tänään viimeistä päivää tarhassa ja isompi koulussa. Huomenna on vielä todistuksen hakua, mutta lomatunnelmissa ollaan.

Tänä vuonna joulumuistamisena veimme tarhaan ohjaajille Mallaslimput. 
Resepti löytyy täältä.

Jotenkin tuli sellainen vanhan ajan fiilis itselle leipiä leipoessa, joten päätin paketoida limput myös wanhan ajan tyyliin... :)

Korteiksi leikkasin pahvista sydämiä, joiden reunat käsittelin Distress Ink -mustetyynyllä reunoista.


Tekstin kirjoitin vanhan ajan mustekynällä, jota kastetaan musteeseen. 



Tällaisia tuli korteista.


Leivät oli paistettu pakkaseen viikkoa aiemmin. Leipien alle foliolla päällystetty pahvilevy.


Leivät kääräisin kinkkupusseihin, jotka ajattelin olevan steriilimpiä verrattuna perinteiseen sellofaaniin. Sitten harkkosaksilla reunasta viimeistelty ruutukangas leivän ympäri.


Päälle ohuesta ruskeasta paperista kaistale.


Päälle kortti ja punaista narua.


Valmis!


Neljä Wanhan ajan limppua matkasi tyttösen mukana tänään päiväkotiin.


Opettaja lahjotaan huomenna todistusten jaon yhteydessä. 


Open paketista löytyy hopeinen servettipakkaus, punaiset pitkät kynttilät sekä sydän-kuusenkoriste.


Iltapäiväkerhon täti sekä luokan avustaja saivat belgialaista suklaata pikkurasiassa.


Tytön tanssiopettaja sai keraamisen tähden.


Siinäpä ne tänä vuonna.
Toivottavasti miellytti lahjansaajia...
Suuri kiitos lasteni hyvästä hoidosta ja yhteistyöstä!!

Terkuin, Satu

3 kommenttia:

  1. Oih, miten ihania lahjoja olet taikonut ja kauniisti paketoinut. Varmasti lahjan saajat ilahtuvat ja näkevät sen vaivan, minkä olet tehnyt. Liisa

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti, limppu oli ainakin kovin mieluinen joululahja ja ihanasti paketoitu.
    Rauhallista joulua ja uusia tuulia ensi vuodelle!
    -Niina Sa.-

    VastaaPoista